Mihin zoomaat, se vahvistuu

Tuuli Kalliainen

Viime viikolla vietimme palveluasemalla hyvinvointiviikkoa. Maanantaina ollut toinen pääsiäispäivä haukkasi viikostamme yhden päivän pois, minkä takia henkisen hyvinvoinnin viikkomme oli nelipäiväinen. Viikkoon mahtui kuitenkin valtavasti mielenkiintoista ja mukavaa toimintaa!

Kuva: Riikka Vääräniemi

Hyvinvointiviikon pyöräytti käyntiin Riikka Vääräniemi, joka esitteli oman yrityksensä Rakkaudella, Riikka toimintaa. Riikka puhui itsetuntemuksen tärkeydestä ja jakoi vinkkejä, joilla elämänlaatuaan saa paremmaksi. Yhtenä vinkkinä Riikka mainitsi, että ”mihin zoomaat, se vahvistuu”. Tällä hän tarkoitti sitä, että jos kiinnittää jatkuvasti huomiota negatiivisiin asioihin, niin ne vahvistuvat mielessä. Ihmiselle on kuitenkin luontaista kiinnittää huomiota enemmän negatiivisiin kuin positiivisiin asioihin. Siksi positiivisiin asioihin huomion kiinnittäminen on tehtävä tietoisesti ja sitä taitoa tulee harjoitella. Kun zoomaat kameralla, niin kuvasta jää ulkopuolelle paljon -sinä päätät, mitä jätät kuvan ulkopuolelle eli toisin sanoen huomiotta. Riikan yrityksen löydät facebookista ja instagramista ja lisätietoa löydät sivulta http://www.rakkaudellariikka.fi

Tiedätkö sinä, mitä tällä kapistuksella tehdään?

Keskiviikkoaamuna vertaisvetäjät Jukka Säntti ja Ulla-Riitta Kämäräinen kävivät kertomassa Rukan ladun järjestämästä kesäkuisesta retkestä Oivankiin. Luonto ja yhdessäolo vaikuttavat valtavasti mielenterveyteen ja niistä saa varmasti jaksamista arkeen! Retkelle voit käydä vielä ilmoittautumassa!

Keskiviikkoiltana rentouduttiin Tuulin ja vapaaehtoisen vertaisveturimme kanssa. Keskustelimme stressistä ja keinoista, joilla taistella negatiivista stressiä vastaan. Pienen keskustelutuokion jälkeen rentouduimme monipuolisten istumarentoutusharjoitusten avulla.

Eläviä kirjoja oli lainattavissa monipuolisesti. Kirjastolle oli koottu myös esille kirjoja, jotka käsittelevät mielenterveysongelmia. Lisäksi tarjolla oli kuvassa näkyviä pikku tietopaketteja.

Torstaina vierailimme porukalla Mielenvireys ry:n ja Balanssi ry:n järjestämässä Elävä kirjasto -tapahtumassa Kuusamon kirjastossa. Lainattavana oli eläviä kirjoja; kokemusasiantuntijoita, jotka kertoivat oman tarinansa. Allekirjoittanut kävi kuulemassa kolmen elävän kirjan tarinan, joita kaikkia yhdisti jollain tapaa vaativuus itseä kohtaan. Tästä viisastuneena aion lisätä elämääni armollisuutta itseäni kohtaan. Antoisinta kohtaamisessa oli avoin ja lämminhenkinen keskustelu kirjan ja lainaajan välillä.

Perjantain unisiepparien askartelun tuloksia

Perjantaina uneksimme unikeskustelun ja unisiepparien askartelun parissa. Uni vaikuttaa moneen elämän osa-alueeseen ja varsinkin mielenterveyden kannalta on erityisen tärkeää pyrkiä nukkumaan tarpeeksi ja laadukkaasti. Jaoimme vinkkejä parempaan uneen, joista esimerkkeinä:

-Kiinnitä huomiota ympäristöön, jossa nukut. Milloin olet tuulettanut petivaatteet ja vaihtanut lakanat? Tarvitsetko pimennysverhoja? Onko makuuhuoneesi lämpötila liian korkea tai matala?

-Älä murehdi. Voit vaikkapa kirjoittaa murheesi ylös ja luvata itsellesi että palaat niihin seuraavana aamuna.

-Kevyt liikunta paria tuntia ennen nukkumaanmenoa, sekä kevyt hiilihydraattipitoinen iltapala voivat edesauttaa unensaantia.

-Älä jää sänkyyn pyörimään, jos et saa unta. Tee jotain rauhallista ja mukavaa, ja palaa sänkyyn vasta kun tunnet väsymisen merkkejä. Rauhallisesta tekemisestä esimerkkeinä lukeminen, mindfulness-harjoitukset ja television katsominen.

Viikko oli toiminnantäyteinen ja erittäin antoisa. Kiitos paljon osallistujille!

Paljas minäni

Helena oli kaupassa. Hänen vastaansa tuli nainen, joka katsoi hänen vaatetustaan. Luuliko nainen sen perusteella näkevänsä hänestä jotain mietti Helena. Vaatteet ovat rooliasu, jonka alle peittyy todellinen ihminen, ajatteli hän. Jos hän olisi nähnyt minut, hänen silmänsä olisivat täyttyneet kyynelistä. Paljas minäni olisi kertonut hänelle tarinan, joka ei jätä ketään kylmäksi. Oliko hänellä itsellään lapsia hän ei tiennyt. Paljas minäni kertoo tarinan Helenasta, joka on äiti. Tarina lähtee liikkeelle keväästä, jolloin Helena saa tietää olevansa raskaana. Kenellä on oikeus tulla äidiksi, hän pohtii. Aurinko paistaa suoraan hänen sydämeensä. Hänen sisällään on alkanut kasvaa uusi elämä. Katua pitkin kulkiessaan hän näkee oman varjonsa. Varjo on kuin lähettiläs toisesta todellisuudesta, joka seuraa häntä, vaikka hän kuinka yrittäisi hätistää sen pois kannoiltaan. Pimeän tullen se ilkkuu hänen vuoteensa vierellä ja nauraa inhottavaa nauruaan. ”Sinustako muka äiti. Mitä annettavaa sinulla on lapsellesi?” Tahdon, huutaa Helena. Tahdon antaa hänelle paremman huomisen. Tahdon jakaa hänen kanssaan uuden kevään tulemisen. Nähdä kukkien kasvavan ja tuntea hänen kanssaan tuulen hyväilyn poskipäilläni. Lapsi syntyy. Ilkkuva varjo-olento on työnnetty kauas, piilotettu kaappiin. Helenan sydämessä orastavat pienet vihreät silmut. Toivo herää hänen sisällään, kun hän ruokkii lastaan. Helena pääsee sairaalasta. Hänellä on mies. Kotona mies tulee häntä niin liki, että lapselle ei tunnu jäävän tilaa heidän välissään. Lapsi kuitenkin on ja vaatii tilaa. Mies tulee aina vain yhä lähemmäs. Helena ottaa lapsen syliinsä ja pakenee käytävään. Enhän minä mitään tarkoittanut huutaa mies hänen peräänsä. Jotakin kilahtaa taskussa. Se ei ole hänen taskussaan, vaan se on hänen sisällään. Orastava luottamus on särkymässä. Se, mikä kannatteli häntä lapsen syntyessä onkin särkynyt. Ilkkuva varjo-olento tulee hänen vierelleen.”Siinä näit.” Se sanoo. ”Ei luurangot pysy kaapissa, vaan ennen pitkää ne pyrkivät sieltä ulos” se huutaa ja on jo saamassa otteen Helenasta. Helena alkaa kirkua. Huudon kaiku kiirii pitkin autioita katuja. Yhtäkkiä Helena tuntee olevansa yksin lapsensa kanssa. ”Lapsi ei kuulu sinulle” varjo huutaa. Anna minun viedä lapseni hoitajalle. Selvitän sitten välini kanssasi, pyytää Helena. Sopimus on tehty. Varjo-olento irrottaa otteensa.

-Susanna Tuuliainen

Mielenterveys on osa inhimillisyyttä: kuusamolaisten eduskuntavaaliehdokkaiden mietteitä mielenterveydestä

Tuuli Kalliainen

Joka viides suomalainen sairastaa jotakin mielenterveyden häiriötä. Mielenterveyden häiriöt ovat siis erittäin yleisiä ja koskettavat laajasti suomalaisia, omaiset mukaan lukien. Yleisyydestä huolimatta mielenterveysongelmiin liittyy yhä paljon ennakkoluuloja ja tabuja.

Mielenterveyden Keskusliitto polkaisi maaliskuussa käyntiin Taklaa stigma -kampanjan, joka pyrkii vähentämään mielenterveysongelmiin liittyvää häpeäleimaa. Kokemusasiantuntijoiden rooli on tärkeä mielenterveyttä edistävässä työssä, sillä he poistavat ennakkoluuloja ja stigmaa omalla esimerkillään ja tietoa jakamalla.

Vaikka yksittäisten kokemusasiantuntijoiden rooli on erittäin tärkeä, myös päättäjien harteilla lepää suuri vastuu. Kysyinkin kuusamolaisilta eduskuntavaaliehdokkailta, miten he eduskuntaan päästessään ajaisivat mielenterveysasioita. Kysyin myös, mitä mieltä he ovat terapiatakuu -kansalaisaloitteesta, joka lyhyesti sanottuna pyrkii nopeuttamaan mielenterveyspalveluihin pääsyä. Kirjoitushetkellä aloite on kerännyt päälle 20 000 kannatusilmoitusta, joten vielä tarvitaan allekirjoituksia!

Esitin kysymykset kesken kiireisintä vaalikampanjoinnin aikaa, mutta suurin osa kuusamolaisista ehdokkaista löysi onneksi aikaa vastata kysymyksiini. Tsemppiä jokaiselle ehdokkaalle, vaalityö on antoisaa, mutta varmasti vaatii myös voimia! Tässä ehdokkaiden mietintöjä mielenterveysasioista:

Mielenterveyskuntoutujan lähiomaisena olen ollut hyvin lähellä mielenterveyspalveluja koko ikäni. Se, että hyväksymme kaikenlaiset sairaudet ja saamme niihin hoitoa, on ensiarvoisen tärkeää. Aina ei osata huomioida koko perhettä, lapsia ja puolisoa jonkun perheenjäsenen sairastuessa psyykkisesti.

Antistigma-kampanja on erittäin tärkeä kampanja kaikkien kuntoutujien ja omaisten kannalta. Itse en koe häpeää, ja haluan olla esimerkkinä, että vaikeistakin tilanteista voi selvitä, kun löytää oikea-aikaisen avun ja oikean hoidon. Varsinkin nuorten ongelmat on otettava tosissaan, ja kannustettava nuoria puhumaan rohkeasti mielenterveyteen liittyvistä ajatuksistaan. Ihminen on kokonaisuus, psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen olento. Tarvitsemme kaikkia näitä ominaisuuksia pysyäksemme tasapainossa.

Mielenterveys on yksi olennainen ja keskeinen osa sitä. Ihmisyyttä. Voimme itse hoitaa itseämme monin keinoin, mutta silloin, kun emme niin jaksa itse tehdä, on saatava apua. Palvelujen tulee olla saatavilla, ihmisten olla tuttuja, joihin on helppo luottaa. Kolmas sektori tekee arvokasta työtä lähellä tukea tarvitsevia.

-Inka Hokkanen

Tarvitaan kansallinen yhtenäinen toimintatapa siihen miten suomalaisten mielenterveyttä edistetään ja tuetaan perusterveyden hoidon osana. Tärkeää on huolehtia myös järjestöjen toimintaedellytyksistä.

– Ulla Parviainen

Panostaisin mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn ja nopeaan hoitoon ohjaukseen. Samalla myös pitää kiinnittää huomiota syrjäytymiseen ja mielenterveyskuntoutujien aktivoimiseen. Ja jonkinlainen terapiatakuu on kannatettava asia.

-Tapio Lämsä

Mielenterveyden asioista tulee puhua ja valistaa. Kouluissa tulee olla matalan kynnyksen ja helposti lähestyttäviä koulukuraattoreita sekä koulupsykologeja. Ihmisen on päästävä nopeasti ja helposti keskustelemaan asioista jos tuntuu tarvetta siihen.

Mielenterveyspalveluiden ja ennaltaehkäisevän työn resursseja tulee nostaa. Lisäksi tulee asiaa pitää esillä eri tavoin yhteiskunnassa sekä järjestää sosiaalisia tapahtumia kuntoutujille kuten hyvän mielen lentopallo-otteluita johon olen kuntapäättäjänä osallistunut.

-Mika Flöjt

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 14.4.

*Terapiatakuusta mtkl:n sivuilla: https://www.mtkl.fi/ajankohtaista/allekirjoita-terapiatakuu-kansalaisaloite/

*Tästä pääset allekirjoittamaan aloitteen: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3890

*Taklaa stigma -kampanjasivu: https://www.mtkl.fi/toimintamme/taklaastigma/

Paikka auki – maailma auki


https://www.ihimiset.fi/toimija/kuusamon-mielenterveyden-tuki-ry/

Valmistuttuani Oulun yliopistosta etsin työpaikkaa viestinnän ja järjestötyön parista. Eräänä sateisena lokakuun päivänä astuin ulos linja-autosta Ervastin aukiolle ja suuntasin työhaastatteluun Hyvän mielen palveluasemalle. Kuusamon taajama oli minulle jokseenkin tuttua maisemaa jo entuudestaan, sillä olen kotoisin Posiolta.

Oman osaamisen myyminen on aina hieman haastavaa, mutta onnistuin siinä ilmeisesti hyvin, sillä nyt olen ollut Kuusamon Mielenterveyden Tuki ry:n työntekijä nelisen kuukautta. Työni on monipuolista, mikä motivoi uteliasta ihmistä. Pääosin tehtäviini kuuluu viestintä, mutta sen lisäksi olen esimerkiksi päässyt pitämään koulutuksia, vetämään ryhmiä ja järjestämään tapahtumia. Työssä onnistuminen on vaatinut joustavuutta, mikä on aina tärkeää pienessä työporukassa. Olen saanut paljon vastuuta, mutta samalla myös roppakaupalla tukea. Tämä yhteisö on tarjonnut minulle mahdollisuuden kokeilla uutta ja kehittää toimintaa.

Työpaikan tarjosi STEA:n Paikka auki -ohjelma, joka mahdollistaa nuorille työpaikkoja sosiaali- ja terveysalan järjestöissä vuodeksi. Mielessäni on jo pidempään ollut kipinä mielenterveystyöhön ja nyt saankin olla unelmieni työpaikassa vuoden ajan kartuttamassa kokemustani. Työssä olen hankkinut jo monenlaista osaamista, mutta myös tarjonnut oppia muille.

Kuusamon Mielenterveyden Tuki ry:ssä olisi jälleen paikka auki nuorelle 18–29 -vuotiaalle, joka on ilman työtä ja opiskelupaikkaa. Lisätietoa voi kurkkia esimerkiksi Facebook ja Ihimiset -sivuiltamme. Voin henkilökohtaisesti suositella Kuusamon Mielenterveyden Tuki ry:tä työpaikkana. Minut otettiin saman tien vastaan suurella lämmöllä ja edelleen lähden aamuisin hymyssä suin töihin. Mielenterveystyön kipinä on kasvanut minussa roihuksi, ja tiedän jo nyt että tätä tärkeää työtä haluan tehdä tulevaisuudessakin.

Tuuli Kalliainen

Ympäristön lisäksi kiitoksen lausuu nälkäinen suu: hävikki- ja ylijäämäruuan jako palveluasemalla

Höyryävien patojen ja ravitsevan salaatin äärelle maksutta? Ilmaista herkkujuustoa, leipää, valmisruokia, pullaa? Eikö kuulosta aika houkuttelevalta?

Hyvän mielen palveluasemalla jaetaan koulujen ja kaupan hävikki- ja ylijäämäruokaa ilmaiseksi arkipäivisin klo 13:15–13:30. Ruuat toimitetaan lähtöpaikasta palveluasemalle viidessätoista minuutissa. Jaettavan ruuan määrä vaihtelee, mutta yleensä kaikille hakijoille riittää ruokaa.

Suomessa tuhlataan vuosittain 400 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa. Ruoan tuottaminen, sen kuljettaminen ja valmistaminen aiheuttavat valtavasti päästöjä. Jos ruoka päätyy roskiin, päästöt ovat syntyneet aivan turhaan. Reilu viidennes ympäristöpäästöistä syntyy ruuan tuotannosta. Ruuan tuotanto aiheuttaa myös yli 50% Suomessa syntyvistä päästöistä, jotka rehevöittävät Itämerta.* Ruuan jakaminen pienentää hävikkiin menevän ruuan määrää – se on siis ekoteko ja ympäristö kiittää.

Ympäristön lisäksi kiitoksen lausuu nälkäinen suu. Ilmainen ylijäämä- ja hävikkiruoka on suuri helpotus monen pienituloisen rahapussille. Monet pääsevät myös kokeilemaan jotain sellaista ruokaa, jota eivät normaalisti uskaltaisi; tutuiksi ovat tulleet niin härkis, falafelpyörykät, tofu kuin Mifukin.

Palveluasemalla on viikon ajan esillä hävikkiruokaan liittyvää tietoa, käy katsomassa ja opi uutta!

Maanantaina Martat kävi kertomassa toiminnastaan sekä antoivat monipuolisesti tietoa ruokahävikin vähentämisestä. Tiistaina nautittiin maittavaa hävikkiruokalounasta. Hävikkiruoka taipui moneksi, tarjolla oli:

– Lihalaatikkoa
– Mifurisottoa
– Lasagnea
– Muikkupizzaa ja kana-kinkku-feta -pizzaa
– Jälkkäriksi mustikka-kerma-kerrosrahkaa

Huomenna torstaina on vielä luvassa hävikkiruokakeskustelu, jossa pohditaan yhdessä ruokahävikkiä, jaetaan vinkkejä ja visaillaan leikkimielisesti. Tervetuloa!

Tuuli Kalliainen

Kiitollisuus ei ole myrkkyä

-OJA-

Tiesitkö, että kiitollisuus vaikuttaa positiivisesti hyvinvointiisi? Kiitollisuus kasvattaa voimavarojasi ja nostattaa mielialaa, sekä lähentää sinua muihin ihmisiin.

Olen pyrkinyt lisäämään kiitollisuutta elämääni. Kun olen huonolla tuulella, mietin asioita, jotka ovat hyvin, ja joista olen kiitollinen. Käytän siis kiitollisuutta vastamyrkkynä ahdistusta vastaan. Olen todennut myrkyn varsin tehokkaaksi.

Myrkky on kuitenkin hieman huono sana kuvaamaan kiitollisuutta. Kiitollisuus ei ole myrkkyä, vaan oikeastaan se toimii laimentajana kitkerän katkerille, negatiivisille tuntemuksille. Nyt haastankin juuri sinut en pelkästään pohtimaan kiitollisuutta, vaan myös osoittamaan sitä muille!

Kiitollisuushaaste

Haaste nro.1

Pidä kiitollisuuspäiväkirjaa. Voit kokeilla vaikkapa viikon ajan joka päivä kirjoittaa ylös kolme asiaa, joista olet sinä päivänä kiitollinen. Vaihtoehtoisesti voit kuukauden ajan kirjoittaa aina jokaisen viikon päätteeksi viisi asiaa, joista olet ollut viikon aikana kiitollinen. Päiväkirjaa voit kirjoittaa käsin, koneella, tai vaikkapa puhelimen muistioon.

Haaste nro. 2

Kerää kiitollisuuspurkkiin asioita, joista olet kiitollinen. Voit kirjoittaa asioita lapuille, tai vaikkapa leikata lehdistä kuvia, jotka kuvaavat kiitollisuuttasi. Kiitollisuuspurkkina palvelee hyvin esimerkiksi vanha lasipurkki, jonka voit myös halutessasi koristella! Jos sinulta ei satu löytymään lasipurkkia, voit kerätä kiitollisuuslappuja myös kirjekuoreen.

Haaste nro. 3

Tee viikon aikana hyvän mielen tekoja:

                      – hymyile vastaantulijalle

                      – avaa ovi toiselle

                      – kehu kolmea ihmistä

                      – katso peiliin ja anna itsellesi vähintään yksi kehu

                      – kerro vähintään yhdelle ihmiselle, että hän on sinulle tärkeä

Haaste nro.4

Jatka mielessäsi lausetta, tai kirjoita ylös:

                      – Minun on helppoa olla kiitollinen, kun…

                      – Haastavinta kiitollisuudessa on se, että…

                      – Parasta kiitollisuudessa on…

Tuuli Kalliainen

Elämän kaaottisuus (osa 3/3)

Sairaudellani oli viesti minulle ja minun läheisilleni. Sen avulla viestitin omaa kokemusmaailmaani. Halusin tulla nähdyksi omana itsenäni. Muistin lapsuuden kokemuksen ja tietyn tunnetilan. Olisin silloin halunnut että minut huomattaisiin.  Muistin surun tunteen, kun kukaan ei ymmärtänyt kokemuksiani. Kokemukseni olivat liittyneet kauneuden kokemuksiin. Ympäristö, jossa silloin asuimme, oli varsinkin kesäkuukausina hyvin kaunis. Kauneuden salattu maailma oli ympäröinyt minut jo lapsena. Kokemukset olivat herättäneet minussa surun ja yksinäisyyden tunteita.

Pyrkimykselläni miellyttää ympärillä oleviani ihmisiä olin kadottanut varhaisaikuisuudessani yhteyden kauneuden salattuun maailmaan. Olin vuosien varrella oppinut, että paras tapa saada hyväksyntää oli suoriutua opiskelusta kiitettävin arvosanoin. Sen teinkin ja niin suorittamisesta tuli minulle pakkomielle.

Kunnes vaikea sairauteni mursi tämän kierteen. Keinoni ansaita hyväksyntä suorittamalla oli otettu kokonaan pois. Sairastumiseni jälkeen olin vajonnut sisäiseen pimeyteen, jossa ei tuntunut olevan minkäänlaista rakkautta Ystäväni, joka tunsi minut paremmin osasi valaa minuun toivoa löytämisen mahdollisuuden olemassaoloon pimeimmälläkin hetkellä.  Hän ymmärsi parhaiten, minkälainen ihminen pohjimmiltani olin.

Suunta, joka minulle aukesi, ei ollut itselleni siinä vaiheessa täysin selvillä. Kuin vaistomaisesti aloin etsiä vastausta maalaamisen kautta. Kysymykseen kuka olen, ei ollut muuta vastausta kuin rehellinen kohtaaminen, avoimuus tyhjän kankaan edessä. Kuvat syntyivät kun menin kohti. Tyhjä kangas oli kuin peili, johon sisäinen todellisuuteni heijastui.

Oliko se toivo vai aavistuksenomainen tajuaminen, että asioilla sittenkin oli merkitys. Minun oli kuunneltava itseäni, kuunneltava sitä hiljaisuutta, joka puhui sisälläni. Itseni kuunteleminen oli tehtävä, jonka sairauteni minulle asetti.

Kun olin tullut elämän satuttamaksi, oli kipu viesti siitä, mitä kohti minun täytyi kulkea. Minun täytyi kulkea kohti elämätöntä suruani, lohdutonta itkuani.

Toiset ihmiset heijastivat kaipuutani tulla siksi ihmiseksi, joka pohjimmiltani olin. Olin lähtenyt matkalle, etsimään sisintäni, jonka elämässä tehtyjen virheiden myötä olin kadottanut.

Luottamuksen syntyminen merkitsi minulle sen asian oivaltamista, että kivun ytimessä kasvaa rakkaus.

Maalaamiseni syntyi uusi ulottuvuus. Katsoessani puiden huurteista punnerrusta talvisessa auringonpaisteessa oivalsin, että kuvan syntyminen lähtee liikkeelle havainnosta. Talvinen maisema, jossa punertavat puut kohoavat sinistä taivasta vasten oli havaintoni. Havainnosta syntynyt kuva aukaisi uuden näköalan olemassaololleni.  Maalaamiseeni tuli uusi merkitys. Merkityksen ymmärtämisen kautta ymmärsin oman tehtäväni. Joskin sairastumiseni oli merkinnyt minulle elämän nollapisteeseen tuloa, hyödyttömyyden ja osattomuuden kokemusta, oli kauneuden maailman merkityksien avautuminen merkinnyt uuden näköalan löytymistä. Merkityksen löytymisen kautta ymmärsin oman tehtäväni. Tehtäväni oli maalata ja piirtää kokemani kauneus kuviksi. Kun merkitys löytyi, löytyi toivon näköala.

Onnellisuus, jonka toivon löytyminen minussa herätti, avasi näköalan tulevaisuuteen. Ymmärsin, että elämälläni oli arvo sairaudestani huolimatta.

Elämäni sai filosofisen luonteen. Se oli minulle käsittämätön, mutta silti entistä enemmän läsnäoleva. Elämäni arvot muuttuivat. Itsestäänselvyydet olivat kadonneet.

Maalaamisesta on sittemmin tullut tärkeä osa elämääni. Sen avulla jäsennän sisäistä kokemusmaailmaani kuviksi. Näen oranssinvärisen auringon laskevan. Sen valo näyttää lämpimältä. Tunnen kulkeneeni pitkän matkan ja tulleeni kotiin. Ymmärrän rakkaus on oikea todellinen kotini. Koen kulkeneeni pitkän matkan ahdistuksesta iloon epätoivosta toivoon.

-Sanni-

Elämän kaaottisuus (osa 2/3)

Sairaalan seinät olivat kuin ristikko, joka kietoutui mieleni ympärille. Pitkä puukuja johti sairaalan portille. Toivon orastava säie oli kokemuksessanikin, mutta en ollut ymmärtänyt sitä. Epätoivo, joka oli saartanut minut, oli tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunteen läpivalaisema. Toivottomuus, oman tulevaisuuden suhteen sai sen näyttämään mustalta pilveltä, joka oli peittänyt taivaan.

Nuoruuteeni kuului unelmia. Unelmat ovat hauraita ja herkkiä kuin perhoset. Ne tulevat ja menevät. Haaveeni yhteiskuntakelpoisesta työstä olivat särkyneet tuhansiksi sirpaleiksi.

Kaiken pohjavireenä oli suru.  Tunteelle, jonka koin ei ollut olemassa muotoa. Suruni helminauha oli kuin musiikkia, joka säteili kyynelissä. Se oli surua sairastumisesta ja niistä kaikista menetyksistä, joita sairastuminen oli tuonut mukanaan. Toisaalta se oli surua siitä, että en ollut tullut hyväksytyksi omana itsenäni.

Mahdollisuuksien menettäminen ja sen tiedostaminen, että kaikki kokemani oli ollut harhaa, sai minut masentumaan niin, että en jaksanut enää nousta vuoteesta. Makasin tyhjän huoneen lattialla. Seinät olivat paljaat ja tyhjät.  Ikkunasta tuleva valo tuntui armottoman paljastavalta. Tyhjiö, joka oli sisälläni, piti sisällään ajatuksen kaiken merkityksettömyydestä. Elämälläni ei tuntunut olevan enää mitään merkitystä. Etsin tilaisuutta lopettaa merkityksettömäksi käynyt elämäni. Minä halusin kuolla. Halusin päästä lopulliseen unohduksen tilaan.

Kevät saapui. Sairaalan pihamaalla ensimmäiset tulppaanit ja narsissit alkoivat nousta. Meri vapautui kahleistaan. Sairaalan pihalla oli pieni keltainen mökki. Joka keskiviikko kävin siellä maalaamassa.  Kuvan merkitys oli siinä vaiheessa minulle vielä epäselvä. Maalasin, koska tunsin, että kykenin sitä kautta ilmaisemaan sisäistä kokemusmaailmaani. Maalaamiseni olivat hetkiä, jolloin sisäinen kokemukseni heijastui sinisenä kankaalle. Ilmaisin tunteeni kosiskelemattomina ja paljaina. Sininen oli sisäisen kokemusmaailmani vahvin väri. Se heijasti kokemaani yksinäisyyttä ja surua. Lyhyet tuokiot keltaisessa pihamökissä olivat hetkiä, jolloin sain kokea eläväni. Maalaamisesta tuli tunteideni kieli. Pystyin purkamaan siihen kokemukseni, joita en kyennyt ilmaisemaan sanoin. Maalauksenopettajani rohkaisevat kannustukset saivat minut ilmaisemaan sisimpäni kokemukset paljaina, todellisina. Minun ei tarvinnut muuta kuin olla rehellinen edessäni olevalle kankaalle. Minuun oli tarttunut tuulen hyväily poskipäillä, veden liplatus ja kukkien väriloiston hehku.

Suoja, jonka sairaalan seinät tarjosivat, oli hyvin merkityksellistä. Särkyneenä toisten ihmisten katseiden alla oleminen ei ole helppoa. Murtumisen jälkeen minun oli vaikeaa löytää sanoja omalle kokemukselleni. Tuulen hento hyväily poskipäillä, veden liplatus ja kevätkukkien väriloiste olivat minulle merkityksellisiä asioita, joissa mieleni sai levätä.

Sairaudesta toipuminen vei hyvin pitkän aikaa. Hiljaisuus ja pysähtyminen olivat tiloja, joissa oli mahdollista alkaa kuunnella sisintään. Itseni kuunteleminen oli tehtävä, jonka sairastuminen minulle antoi. Se pakotti pysähtymään ja ottamaan elämässä huomioon ne seikat, joita aiemmin olin pitänyt merkityksettöminä.

Särkymiseni oli opettamassa minulle, että olettamus järkkymättömästä tasapainosta oli harhakuva. Olin rakentanut elämäni suorittamiselle. Ajattelin, että, kun suoritan lukion oppimäärän kiitettävästi, olen hyväksyttävä muiden silmissä. Nyt tajusin, että hyväksyttävyyteni ei voinutkaan perustua suorituksiin, koska mahdollisuuteni ansaita hyväksyntä suorittamalla oli otettu pois. Ymmärsin myös sairauteni olevan sellainen passi, että minulle eivät ovet aukeaisi joka paikkaan.

Sairauteni pakotti ottamaan uuden suunnan elämässäni. Oli hetkiä, jolloin jokin ilmanala tai auringonpaiste palautti mieleeni muistot. Muistot lapsuuden onnellisista kesistä, jolloin aurinko tuntui paistavan aina ja ruoho oli ihanan vihreää ja vesi välkehtivän sinistä. Onnellisuus, jonka muistot herättivät, antoivat toivoa.

Sairastumiseni oli tekijä, joka pakotti minut pysähtymään ja sysäsi minussa liikkeelle muutosprosessin. Se oli tuntemattoman ja vieraan havaitsemista ja sen oivaltamista, että en ollutkaan se miksi olin itseni kuvitellut ja ajatellut.

Keltainen puutalo sairaalan pihan reunassa alkoi merkitä minulle maamerkkiä, suuntaa jota kohti oli kuljettava. Maalaamiseen sisältyvä rehellisyys ja paljaus olivat konkreettinen symboli sisälläni kokemalle suojattomuudelle. Maalauksen opettajani ehdottomalla hyväksynnällään ja turvallisella läsnäolollaan antoi minulle rohkeuden käydä kohti tyhjää kangasta. Maalaamisen hetkeni olivat lyhyitä, mutta intensiivisiä. Niiden hetkien välityksellä hapuilin kohti todellisinta itseäni.

jatkuu….

-Sanni-

Jatkokertomus: Elämän kaaottisuus (osa 1/3)

SAIRASTUMINEN ON TOIVON ENSIMMÄINEN MERKKI

Elämän kaoottisuus, elämän järjettömyys voi jonakin päivänä näyttäytyä meille. Olin elämässäni sitoutunut asioihin, jotka pitivät minua niin otteessaan, että harvoin tulin ajatelleeksi elämän muita ulottuvuuksia. Kunnes ne eräänä päivänä näyttäytyivät minulle. Silloin minulta katosi touhuamisen, tekemisen ja menemisen mielekkyys. Vajosin maisemaan, joka oli autio ja tyhjä. Merkitykset, jotka aiemmin olivat rakentaneet elämääni, olivat hävinneet. Etsin paikkaani elämässä. Kysyin itseltäni. Kuka minä olen?

Tämä on kuvaus siitä, kun maailmankuvani hajosi, kun ihmeellinen unitila saavutti minut. Se ei ollut nukkumista vaan valveillaoloa. Todellisuus oli kuin ihmeellistä unta, johon olin joutunut. Kuulin henkilöiden keskustelevan, vaikka ketään ei ollut läsnä. 

Olin tehnyt elämässäni vääriä valintoja, enkä ollut kuunnellut sisintäni. Olin hakeutunut kodinhoitajakouluun, mikä oli täysin vastoin sisimpäni pyrkimyksiä  Sisäiset äänet syyttivät minua siitä virheestä. Pyrkimiselläni opettajakoulutuslaitokseen olin pyrkinyt miellyttämään ympäristöäni. Olin itselleni hyvin armoton. En kyennyt antamaan itselleni anteeksi virheitä, jotka lopulta olivat johtaneet minut täysin eksyksiin. Vastoinkäymiset, epäonnistumisen kokemukset olivat vaurioittaneet itsetuntoani niin, että en tuntenut voivani luottaa enää mihinkään. Pitkään jatkunut yksinäisyys ja toimettomuus saivat minut ajattelemaan ihastumisen kohdettani. Hänen merkityksensä alkoi voimistua sisälläni. Olin nähnyt hänet viimeksi kirkossa. Emme keskustelleet mitään. Tuskin tervehdimme. Katsoimme vaan.

Piirsin hänen kuvansa vihkoon. Silmät olivat tummat ja paljon puhuvat. Katsoin kuvaa. Tunsin saavani yhteyden rakastettuuni. Yhteyden, jota todellisuudessa ei ollut, mutta joka alkoi rakentua mieleni sisällä. Rakastamani ihmisen olemus täytti sisimpäni ja alkoi voimistua..

Oli talvi. Oli lauantai-ilta. Mietin omia virheitäni. Sitä miten opettelemalla perkaamaan kalan oikeaoppisesti tai huolehtimaan vanhuspotilaista olin joutunut itseni suhteen täysin eksyksiin. Kuuntelin. Aivan kuin jostain toisesta todellisuudesta aloin kuulla rakastamani ihmisen puhuvan minulle. Kuka on hän? Kenen kuulin puhuvan sisälläni? Hän halusi alkaa elämään yhdessä kanssani. Kuulin äänen sanovan miten minun tulisi toimia, mennessäni vierailulle anoppilaan. Uskoin hänen tulevan hakemaan minua. Kuvittelin minkälainen morsian olisin. Olisin hyvin kaunis. Kaunis vain hänelle, jonka kanssa jakaisin lopun elämäni. Hän oli kuin vastaus sen hetkiseen elämäntilanteeseeni. Minä kaipasin rakkautta. Hän oli vastaus kaipaukseeni.

Vaikea elämäntilanteeni lopulta mursi minut. Sisäinen todellisuus sai minut niin valtoihinsa, että aloin nähdä uusia merkityksiä joka puolella. Kaikki näkemäni värit, jopa auton rekisteriotteetkin viittasivat siihen, että kohta rakastettuni tulisi hakemaan minut.

Kun sunnuntai-aamuna heräsin, ei huoneessani ollut muita kuin minä. Lattialla oli sinipiika, kuin merkki, joka symbolisoi minulle tulevaa. Olin elämäni suhteen täysin tyhjän päällä. Minulla ei ollut koulutusta, ei työtä, ei aviopuolisoa. Se, minkä varaan ympärilläni olevat ihmiset olivat rakentaneet elämänsä, oli minulta täysin kadonnut. Tunsin vastassani olevan elämän mielettömyyden. Peitin pääni verholla, koska en kestänyt sitä todellisuutta. Äänet sisälläni voimistuivat. Järjestelin paperilappusia uuteen järjestykseen. Yritin sitä kautta koota hajonneen elämäni johonkin järjestykseen. Mitään pohjaa ei enää ollut. Oli vain putoaminen sisäiseen todellisuuteen ja tyhjät paperilappuset.

Sisältäni purkautui itku, joka ravisutti koko kehoani ja mieltäni.  Itkin kadotettua elämääni. Tunsin, että rakastin isääni.

Lopulta äänet neuvoivat minua ottamaan bussikortin ja avaimet ja lähtemään huoneesta. Kävelin toriaukion poikki ja ihmettelin ääneen, että mitkä karnevaalit täällä on. Pudotin lahjaksi saamani kellon maahan. Nousin bussiin ja matkustin keskustaan. 

Kun kerroin läheisilleni olevani rakastunut ja annoin ymmärtää heille, että rakastettuni puhui minulle vaikka ketään ei ollut läsnä, minulla ei ollut mahdollisuutta tulla ymmärretyksi. Kun näin rakastumisen kohteeseeni liittyviä merkityksiä värejä, auton rekisteriotteita, lankoja, läheiseni alkoivat pitää käyttäytymistäni outona. Minä vaikutin uskottavalta, mutta en tullut ymmärretyksi. Kieleni oli seikkaperäistä. Puhuin asioita, joilla oli sisäinen merkitys minulle, mutta joita ei voinut mitenkään yhdistää konkreettiseen todellisuuteen. Psykoottisessa kielessäni oli sisäinen logiikka, joka avautui vain sisäisestä kokemuksestani käsin. Kokemukseni oli se, että olin joutunut vastatusten elämän mielettömyyden kanssa ja pakenin sitä kuvittelemani ihastuksen läsnäoloon.

Läheiseni ohjasivat minut sairaalaan. He eivät osanneet tulkita sitä kieltä, jota sairauden kieleni kertoi.

Sairauteni oli viesti. Se oli minun viimeinen yritykseni tulla siksi ihmiseksi, joka ei ollut päässyt tulemaan esille. Olin halunnut peruskoulunopettajaksi, että minut hyväksyttäisiin. Sisälläni oli pelko. Jos toteuttaisin sisimpäni haaveet, minut hylättäisiin. Olin epäonnistunut pyrkimyksissäni saada hyväksyntää miellyttämällä muita. Viime kädessä olin pettänyt vain itseäni. Olin kieltäytynyt kuuntelemasta sisimpäni viestejä tullakseni hyväksytyksi.

Omaksi itseksi tulemisen oikeutukseni oli pitkä prosessi. Se oli taistelun tulos. Ympärilläni olevat ihmiset olivat katsoneet oikeudekseen sanoa, mikä on minun parhaakseni. Asian luonne on toinen. Jokaisen tulisi se itse löytää. Rakkautta hakiessani hain omaa itseäni.

Eräänä iltana katsoin televisiota. Yhtäkkiä kuin joku olisi tarttunut minua olkapäästä, tervehtinyt minua nimellä ja herättänyt minut ihmeellisestä unitilasta. Ymmärsin. Olin sairaalassa.

Ymmärsin myös, että kokemukseni oli ollut toisesta todellisuudesta. Minulle annettiin ymmärtää, että kokemani oli ollut harhaa. Määräytyminen sekavuustilan perusteella sairaaksi, ei tuntunut jättävän elämälleni mitään arvoa.   Unenkaltaisen olotilan jälkeen oli mieleni autio ja tyhjä. Masennuin tajutessani kokeneeni sellaista, jota muut määrittelivät harhaksi. Tunsin itseni epätoivoiseksi. Putosin sisäiseen pimeyteen.  Rakkauden ääni sisältäni oli lakannut kuulumasta.  Elämälläni ei tuntunut olevan enää mitään merkitystä.  

(osa 1/3) Jatkuu….

-Sanni-

Vapaaehtoisten iltaman tunnelmia

Tarjoilua oli moneen makuun; oli suolaista sekä makeaa.
Alkujuomaksi juotiin terveysjuomia: herkullista smoothieta sekä lämmintä inkivääri-sitruuna -juomaa.

Eilen torstaina vietettiin palveluasemalla vapaaehtoisten iltamaa. Paikalle saapui mukavasti porukkaa nauttimaan tarjoilusta sekä hyvästä seurasta. Iltamassa käytiin läpi vapaaehtoistoiminnan kyselyn tuloksia, ja käytiin keskustelua vapaaehtoistoiminnan ympärillä. Kehitysehdotuksiakin tuli useita. Lisäksi keskusteltiin vapaaehtoisten voimavaroista, motivaatiosta, sekä unelmista.

Iltamassa leivottiin vapaaehtoisen kakkua. Pohdimme omia voimavarojamme, motivaatiota, sekä unelmoimme.

Suuri kiitos kaikille osallistujille!

Create your website with WordPress.com
Aloitus